2007 kuvattu Film noir tynkä, todennäköisesti sin city näytteli suurta roolia tähän lähdettäessä. Tuotos jäi kuitenkin pätkäksi ja kuvattu materiaali räitiin kasaan Overactedin 10-vuotis dvd:lle.
Juoni: Epäonnistuneelta keikalta palaava palkkamurhaaja on tullut kusetetuksi.
Teimme tämän pätkän ennenkuin yksi ryhmämme jäsen lähti eripaikkakunnalle opiskelemaan. Teimme tässä pienen paluun juurille, eli teimme omaksi iloksi. Loppujen lopuksi pätkästä tuli mukavaa katsottavaa.
Juoni: Elämän potkittua Stiiviä päähän, hän saa kirjeen jossa hänet kutsutaan Shimano laaksoon. Stiiv lähtee matkaan kohti kohtaloaan. Matkalla hän kouluttaa itsensä ninjaksi ja taistelee pahaa ninja klaania vastaan.
Saaripätkä saa jatko-osan, joka on edeltäjäänsä parempi, ja hieman pidempi. Kauhukomedia on kuvattu Jyrkin ja Jarkon vanhempien vapaa-ajan asunnolla Nuijamaalla, sekä Teron vanhempien mökillä Suomenniemellä. Elokuvaa kuvattiin myös vaihteeksi Skinnarilan peräperseessä. Pituutta tälle hujaukselle tuli vahingossa 40 minuuttia, ja tämäkin "elokuva" julkaistiin 2005. Tätä pätkää varten hommasimme myös rooleja varten asusteita ja aseita.
Puuroakin värjättiin elintarvike väreillä joitain kohtauksia varten. Lopputulos oli hyvä, ehkä vähän pitkäveteisen paska, mutta ihan jees. Tämäkin pätkä oli nähtävillä Sammonlahden nuorisotiloilla Dvd:n muodossa. Ja kehujen/naisien määrä oli mahdoton! Tämä pätkä kuvattiin/julkaistiin myös "Viihteen Välittäjät" nimellä.
Juoni: Tässä eeppisessä tarinassa veljensä hukannut Arto lähtee paskaloukku saarelle etsimään häntä. Hän ei lähde yksin vaan pyytää mukaansa Yrjön ja Keijon. Pienen limaisen tutkinnan jälkeen ilmenee että salaperäinen saari on "syönyt" matkalaisia ja muita sinne eksyneitä. Vain yksi henkilö on palannut ja nykyään hän on keitetty vihannes, joka ripuloi räjähtäneitä pukamia hoitajien suuhun vakavalla naamalla.
Tämä pätkä tuli kuvattua mielenosoitukseksi Teroa kohtaan. Ikää oli 15, (paitsi Jyrkillä 18) alkoholi rupesi olemaan ajankohtainen, ja Tero halusi lähteä juhlimaan muiden kavereiden kanssa vappua, eikä tulla kuvaamaan Joonaksen, Jarkon ja Jyrkin kanssa, niinpä kuvausporukka närkästyi ja kuvasi tämän pätkän vittuillakseen Terolle.
Lopputulos oli kyllä hyvä! Tämä "vappu horror" pätkä pitäisi näyttää yläasteella jokaiselle teinille ja kertoa tämä tarina, ettei ryyppääminen ole aina "cool" juttu.
Katso tästä alta tai juutubesta. Ensi viikolla taas lisää!
Lainaus leffan sivulta:
Komedia pläjäys sisältää muutaman kohtauksen, jolle joku saattaa naurahtaa. Tämä pätkä esitettiin ryhmän aikaisemmalla uudella nimellä: "Viihteen Välittäjät". Mikä taisi jäädä viimeiseksi sillä nimellä julkaistuksi pätkäksi, siitä syystä, että emme välittäneet viihdettä vaan myötähäpeää. Agentti 63 oli Sammonlahden nuorisotiloilla Dvd:nä, ja moni nuori sitä kävi TV-huoneessa katsomassa ja nauramassa.
Juoni: Agentti 63 pääsi vihdoin lomalle, mutta sattumalta mulkku pomo soittaa ja keskeyttää loman vittumaisella tavalla, pyytämällä töihin. Terrorismi on levinnyt Suomeen, jokaisiin kioskeihin, ala-asteille ja syrjäkylille. Agentti 63:n on selvitettävä kuka vittu niitä pommeja toimittaa ja lähettää. Ottaa hänet kiinni, ja mielellään listiä pois päiviltä.
Tämä elokuva on täysin fiktiivinen ja kaikki yhteneväisyydet todellisuuteen tai mihinkään ovat täysin sattumia. Tällä/asioilla/millään ei ole mitään tekemistä minkään kanssa ikinä koskaan milloinkaan.
Nythän on kuulkaa sillälailla että laitamme tästä eteenpäin vanhoja (lähes antiikkisia) pätkiä viikottain nettiin. Onpa jotain katsottavaa ennen seuraavaa uutta pätkää.
Tervetuloa Overacted Films:n uusille sivuille. Vanhasivusto lyötiin uusiin verkkareihin ja on entistäkin (k)eh(n)ompi.
Uusimmat elokuvat päivitetty ja löytyvät elokuvat osiosta: ELOKUVAT -sivulle.
Sivuston kirjoitettu sisältö on kokenut myös päivityksen ja sisältö uusittu kokonaan.
Sivustolta ei juurikaan saa ladattua pätkiä (muutamaa lukuunottamatta) ja nykyään elokuvan sivulta löydät youtube videon josta voit sen katsoa.